Muut YK-dokumentit

Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus CEDAW (1979)

YK:n naisten vuosikymmen (1976-1985) oli maailmanlaajuinen ponnistus naisten aseman ja oikeuksien tutkimiseksi ja naisten saamiseksi mukaan päätöksentekoon. Vuosikymmenen tärkein saavutus oli vuonna 1979 YK:n yleiskokouksen hyväksymä naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus (CEDAW-sopimus), joka loi pohjan tasa-arvon maailmanlaajuiselle merkitykselle.

CEDAW-sopimuksen tavoitteena on edistää ihmisoikeuksien tasa-arvoista toteutumista naisten osalta. Sopimus sisältää säännöksiä mm. kansalaisuudesta, koulutuksesta, työelämään osallistumisesta, terveydenhuollosta sekä naisten taloudellisista oikeuksista.
Sopimus tuli voimaan nopeammin kuin mikään aiempi YK:n ihmisoikeussopimus. Se hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa 18. joulukuuta 1979, ja jo syyskuussa 1981 tarvittava määrä valtioita oli ratifioinut sen. Suomi liittyi sopimukseen vuonna 1986. Tällä hetkellä sopimuksen on hyväksynyt 192 YK:n jäsenvaltiosta 185.

CEDAW-sopimusta pidetään yhtenä YK:n merkittävimmistä tasa-arvoa edistävistä julistuksista, sillä se toi naisnäkökulman moniin kansainvälisesti jo tunnustettuihin ihmisoikeuksiin. CEDAW-sopimukseen liittyneet valtiot ovat velvoitettuja kehittämään lainsäädäntöään naisiin kohdistuvan syrjinnän poistamiseksi ja sisällyttämään tasa-arvoperiaatteen lainsäädäntöönsä. Myös kulttuurisidonnaisia tapoja on pyrittävä muuttamaan naisten aseman parantamiseksi.

Vuoden 1999 loppupuolella CEDAW-sopimukseen tehtiin lisäys, joka antoi yksityiselle henkilölle mahdollisuuden ilmoittaa vakavista naisten oikeuksien rikkomuksista. Tämän lisäyksen on tähän mennessä allekirjoittanut 83 valtiota. CEDAW-sopimus on laillisesti sitova ja sen hyväksyneet valtiot ovat velvollisia raportoimaan sopimuksen toteutumisesta neljän vuoden välein CEDAW-komitealle. Suomessa raportin valmistelee ulkoasianministeriö yhteistyössä muiden ministeriöiden kanssa.

 YK:n neljäs naisten maailmankonferenssi Pekingissä 1995

Konferenssissa hyväksytty toimintasuunnitelma (Platform for Action) heijastaa sekä Nairobin konferenssissa hyväksyttyjä strategisia tavoitteita että myöhempien YK:n konferenssien päätöksiä. Se sisältää 362 kohtaa, jotka suosittelevat toimenpiteitä kahdellatoista kriittisellä toiminta-alueella, jotka ovat:

1.Naiset ja köyhyys
2.Naisten kasvatus ja koulutus
3.Naiset ja terveys
4.Naisiin kohdistuva väkivalta
5.Naiset ja aseelliset konfliktit
6.Naiset ja talous
7.Naiset vallankäytössä ja päätöksenteossa
8.Institutionaaliset mekanismit naisten aseman edistämiseksi
9.Naisten ihmisoikeudet
10.Naiset ja tiedotusvälineet
11.Naiset ja ympäristö
12.Tytöt

Konferenssissa hyväksytyt, naisten oikeuksia entisestään laajentavat, periaatteet olivat käsitys siitä, että

•naisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia
•kaikilla on sama oikeus perintöön
•vanhemmilla on vastuu ja oikeus lastensa kasvatukseen
•laittomista aborteista ei saa seurata rangaistusta
•perhe kaikissa eri muodoissaan on yhteiskunnan perusta
•eri uskonnollisia ja kulttuuriarvoja tulee kunnioittaa pyrkimyksessä saavuttaa tasa-arvo
•kehitys ja rauha naisille
•raiskaus on sotarikos
•kotona tehdyllä työllä on kansantaloudellinen arvo ja että
•media ja yksityinen sektori tuottavat materiaalia, jossa esitellään myös johtavassa asemassa olevien naisten kykyä yhdistää työ ja perhe

Pekingin konferenssiin osallistui 4995 virallista edustajaa, 4035 järjestöedustajaa ja 3250 lehdistön jäsentä. Noin 30.000 henkilöä osallistui FORUMiin, kansalaisjärjestöjen omaan kokoontumiseen. Päävastuu toimintaohjelman toteuttamisesta on valtioiden hallituksilla, seurannasta vastaa YK:n yleiskokous ja muun muassa UNIFEM:lle toimeenpanevana elimenä on taattava riittävät resurssit. 2000 YK:n yleiskokouksen erityisistunto Peking+ 5 seurantakokous nosti keskusteluun mm. HIV/Aidsin sukupuolistuneen luonteen. Kulttuurinen naisiin kohdistuva väkivalta kuten kunniamurhat nousi ensimmäistä kertaa viralliseen keskusteluun ja se tuomittiin.